1. maaliskuuta 2018

Paluu kapselivaatekaappielämään



Löysin elämääni ihania mekkoja, joista hulkaantuneena eksyin pois rajoitetun vaatemäärän kapselivaatekaapeista. Ostoinnostus kasvoi - koska helppous ja nuo kaikki kauniit mekot myyntikuvissa. Tuloksena lukemattomia hutiostoksia niin koon, kuosin kuin laadun osalta. Ostohuumaan mahtuu mukaan onneksi  pari todellista helmilöytöäkin, esimerkiksi oivallus nilkkamittaisten farkkujen käytännöllisyydestä. 

Hiljalleen olen huomannut pohtivani jälleen aamu toisensa perään kysymyksiä Mitä tänään päälle?
Miks mulla on tällainen vaatekappale?
Mihin mä yhdistän tämän ylä-/alaosan?
Onko tää oikeasti mun näköinen vaate?

Muistelen kaiholla kapselivaatekaapin helppoutta. Rajattu väätemäärä takasi sen, että aina löytyy toisiinsa helposti yhdistettävää päällepantavaa.

Kun kolmannen kerran pohdin ääneen, mikä oikeastaan saikaan mut luopumaan kapselivaatekaappi filosofian toteuttamisesta tiesin, että on tullut aika tehdä muutoksia.

Säilytyslaatikot esiin ja vaatekaappia raivaamaan.



Aloitin muutostyöt osastosta myydään tai vaihdetaan - kiertoon kaikki minulle epäsopivan kokoiset tai täysin väärällä leikkauksella/kuosilla varustetut UUDET käyttömättöminä kaapissa lojuvat vaatteet. Oiva apu tässä hävitystyössä ovat olleet FB pin-up kirppikset. Harvennusta vaatekaapissa havaittavissa, mikä hienointa osa vaatteideni ostajista on lähettänyt iloisia viestejä siitä miten minulla pitämättöminä lojuneet väärät vaatteet on päässeet heillä heti käyttöön.

Vaihe kaksi on kriittinen kierrättäminen - luopumisen paikka - hetki, jolloin hellien hyvästien saattelemana siirrän kuluneet ja rikkinäiset - aikansa palvelleet - vaatteet  eteenpäin räteiksi ja lumpuiksi.

Sitten tarkastellaan mitä on jäljellä ja mitä välttämätöntä vaaatekaapista uupuu tässä kohtaa.

Olen päättänyt ostamisen sijaan teetättää itselleni mittatilauksella muutaman kokoelmasta toiseen kulkevan perusvaatteen - kahdet housut ja kaksi puolihametta. Kuun puolivälissä on sovittu tapaaminen ompelijan kanssa. Aikataulu on tarkoituksella rauhallinen, vaatekaapin on suunnitelmissa olla perusosien osalta hallussa kesään mennessä.

Nyt tutkin antaumuksella vaihtoehtoja kapselivaatekaapin pohjaideaksi. Project 333 -järjestelmä on tuttu ja turvallinen - toimivaksi todettu. Silti minua kiehtoo löytää enemmän tietoa myös toisenlaisten minimalistipukeutumisen järjestelmien parista. Ehkä arkivaate/juhlavaate/työasut -yhdistelmistä koostuva erillisten kapseleiden kokoelma voisi toimia minulle. Myös ota uusi lsita vanha pois järjestelmässä on jotakin kiinnostavaa.

Olisiko kenties juuri sinulla vinkata jokin teos, netyitisaityi tai itsekokeiltu minimalismi pukeutumisen järjestelmä inspiraatioksi minulle?

Tyylillisesti osalta tiedän innostuvani vintage/retro inspired -vaatteista ja asusteista. Asusteiden osalta ainakin toivon löytäväni kokoelmaan aitdosti vanhoja asusteita. Vaatteiden linjoina pidän naisellista kurvikkuutta korostavista leikkauksista. Värien puolesta minua puhuttelee juuri nyt navysininen, pehmeä keltainen sekä uusin väri-ihastukseni raikas vihreä.

Kapselivaatekaappikuulumisia kuvien kera sekä tunnelmia ompelijan luona vierailusta luvassa kevään kuluessa.

Stay tuned!


Rakkaudella,
Sallamari





14. helmikuuta 2018

Oikea talvi



Oikean lumisen talvifiiliksen kaipuu saa ihmisen tekemään mitä ihmeellisempiä asioita.

Minut se vei Rovaniemelle.

Olen useamman vuoden leikitellyt ajatuksella, että pitäisi päästä vierailemaan "jossakin pohjoisessa". Pitäisi, pitäisi ja voisikinhan sitä - mutta aika, raha ja kaikki muut mahdolliset tekosyyt. Kunnes löytyy houkutus, jota ei vaan voi vastustaa.

Midnight Sun Burlesque järjesti Rovaniemellä tammikuun viimeisenä viikonloppuna Polar Night Stars tapahtuman, jonne minut kutsuttiin esiintymään. Kaikki tämä on viime kesän pin-up kisojen antia. Yksi kilpailujen elämääni tuomista ihanista uusista ystävistä on Rovaniemen pin-up puuhanainen Sanita DeShampange.  Jossakin Pin-Up Finland kisan finaaliviikonlopun tiimellyksessä vakuutuimme, että meidän tulee kasata burleski duo. Esiintyjä duo luonnollisesti johtaa esitykseen, joka luontevasti juontaa jatkoksi tarpeen tapahtumalle, jossa yhteistyömme helmi esitellään yleisölle.

Lyhyestä virsi kaunis; syntyi Aino I. Daaz -burleskiduo ja ensiesitys Rovaniemen burleskikarkeloissa.




Reissu Rovaniemelle oli kokonaisuudessaan kaipaamaani All Fun and Games -aikaa. Burleski ilmoittelun lisäksi minulle järjestyi tilaisuuksia puuhastella myös hiusten parissa. 

Ensimmäinen retro/pin-up/vintage kampauksien ympärille luomani kurssi näki päivänvalonsa reissuviikonlopun päätteeksi sunnuntai-iltana. Kurssilla valotan hiukan tekniikoita ja niksejä kampauksien pohjaksi ja idea on, että kurssin jälkeen osallistujilla on hallussaan perusteet retro/pin-up/vintage kampauksiin. Haluan rohkaista ihmisiä enemmän sinuiksi hiusten kanssa, niin että löytyisi motivaatio lähteä kokeilemaan eri työvälineitä ja tekniikoita kiva kampaus päämääränä.

Eikä ole reissua Rovaniemellä ilman vierailua napapiirillä Joulupukin kylässä.

Kyllä, kyllä ja kyllä! Vierailu Joulupukin kylässä oli aivan huikea kokemus. Edellisestä vierailustani napapiirille oli kulunut noin kolme vuosikymmentä ja täytyy vuolaasti kehua, että napapiiri on kuluttanut nuo vuosikymmenet tehokkaasti itsensä kehittämiseen.

Poissa oli lapsuuden muistoista mieleen värittynyt nuhruinen harmaa maja tienreunassa ja väsynyt valepukki -tunnelma. Pukin luona vierailu oli suorastaan taian omaista - astuit tammikuun aunnuntaipäivästä ikuisen joulun fiilikseen.

Suosittelen vierailua pukin luona napapiirillä. Joulun alla superjonottajille, tammikuun hiljaisena sunnuntaina meille ihmismääristä ja jonoista ahdistuville. Kuulutpa kumpaan joukkoon tahansa - tai johonkin välimaastoon - pukin luona jonotukseen uhrattu aika ja ahdistus häipyy unholaan. Mielee nousee vilpitön halu uskoa hyvään, luottamus loputtomiin unelmiin ja niiden toteutumisen todellisuuteen.

Joulupukissa vaan on taikaa.


Näissä unelmafiiliksissä on hyvä jatkaa  ystävänpäivätunnelmiin!


Iloista ystävänpäivää ihana lukijani!

Rakkaudella,
Sallamari


23. tammikuuta 2018

Ravintoterapeutti ja karkkilakkoilija


Kirjoitat naamakirjaan päivityksen
"Olen niin monta päivää karkkilakossa, kuin tämä päivitys saa tykkäyksiä." - 157 ihmistä tykkää päivityksestäsi. Kivasta kissakuvassa tykkää kuusi.

Jos minulta kysyt, ansaitsisi kissakuva vähintään tuplasti karkkilakkohaastetta enemmän tykkäyksiä. Hassunhauska kissa -  com' on ihmiset - käsi ylös kuka ei helly tykkäämään hassusti kieli ulkona suusta nököttävästä suloisesta otuksesta. Mutta ei, se että voit saattaa lähemmäisen kärsimään karkittomana vie voiton tässä tykkäyskisassa. 

Eipä auta kuin nieleskellä katkeruuden karvaita happoja ja käydä 157 tsemppaajan voimin karkkilakkoa kuulostelemaan.

Jatkossa tilapäivitykset voisi olla syytä pitää yksinomaan hassuja kissakuvia ja -videoita - linjalla. #kantapäänkauttaoppiminen

Selvennykseksi on hyvä kertoa, että rehellisesti puhuttuna karkkilakkoilen ihan omasta vapaasta tahdosta. Haluan kuulostella termin "karkkilakko" psykologisia vaikutuksia itseeni. Leikin tulella - voimmekin pohtia projektin viisautta - törkkien isolla seipäällä sisälläni nukkuvaa totaalikieltäytymisestä nautintonsa saavaa anorektisestä maailmankuvasta hurmioituvaa syömishäiriökroonikko persoonani osaa. Paholaiselle pikkusormi ja sitärataa.

Riskialtista tiedetään, mutta uteliaisuus voitti. Lakkorajoitteet olen määritellyt koskemaan vain  karkkia - irtokarkkeja, karkkipusseja, patukoita, karkkiaskeja, konvehtirasioita ja suklaalevyjä. Kaikessa muussa muodossa - suklaakakut, kinuskijäätelöt tai vaikkapa kaakao - herkuttelen kuten ennen. 

Syömishäiriö minussa näkee maailmassa ainoastaan mustaa ja valkoista.
Paljon kaikkea tai ei yhtään mitään.
Toipumisen näkökulmasta tällainen "tuota en halua mutta saman aikaisesti tätä kyllä otan" -ajattelu etenkin tasa-arvoisessa asemassa olevien herkuiksi luokiteltuhen ruoka-aineiden suhteen on tervetullut uusi ajattelumalli.



Ajattelumallit kantavat aasinsiltana tämän kertaista tarinaa eteenpäin ravintoterapeutin tuolille.

Minä tapailen tämän vuoden ajan lääkärin suosituksesta säännöllisesti ravintotetapeuttia. Kyseessä on tällä kertaa kunnallinen julkinen palvelu, joka ensimmäistä kertaa elämässä ei aiheuta minulle mielipahaa. Olen päässyt käsiksi rakentavaan keskusteluyhteyteen.

Ravintoterapeutin tapailu on ensimmäinen askel kohti unelmaani toisesta rintojenpienennysleikkausta. Jotta leikkaus toimisi toivotulla tavalla jonakin elämääni helpotuksen tuovana on väistämätön tosiasia se, että painoa on saatava pois useampi kymmenen kiloa.

Useita vuosia sitten hyvä työterveyslääkäri ehdotti taustani tietäen minulle painonpudotusmetodiksi laihdutusleikkausta. Uusi omalääjäri trveyskeskuksessa kuunteli avoimin mielin toiveeni laihdutusleikkauksesta ja ehdotti rohkeasti projektin alkuunsaattamista syömishäiriöpotilaisiin erikoistuneen ravintoterapeutin tapaamisella. Säännöllinen pitkäkestoinen tapaamisjaksoaika on tarpeen, jotta selvitämme seikkaperäisesti laihdutusleikkaista pohtivan tahon minussa itsessäni.

Puhuuko nyt todellinen minä vai aktiviiseksi toimijaksi pääsyä etsivän syömishäiriön ääni.

Pari ensimmäistä tapaamista ravintoterapeutin kanssa ovat olleet aivan loistava kokemus. Ei syyllistelyä, ei saarnoja tai läksytyksiä kaloreista ja liikunnasta. Puhetta jokapäiväisestä elämästä ja sen mukanaan tuomista erityispiirteistä ja haasteita ravinnon saannin suhteen. Puhetta tunteista ja minun kokemyksista syömishäiriöstäni.

"Ei ravintotetapeutin luo tulla aina laihtumaan, meidän tulisi tarjota monta muutakin mahdollisuutta." Tuo lause on ravintotetapeutin ensimmäinen lause minulle. Ratkaiseva lause, joka sai minut istuutumaan vastaanottotuolille ja kuulemaan mitä keinoja hänellä on tarjota käyttööni, jotta osaan paremmin jatkossa kohdata itseni.

Miksei jokaista ravintotetapeuttia velvoiteta kohtaamaan vastaanotolleen tulevaa potilasta näin? Miksi julkinen terveydenhuolto yhä tarjoaa työsuhteen jatkuvasta lisäkouluttautumisesta kieltäytyvälle omassa dinosaurusaikaan sijoittuvassa kuplassaan elävälle vanhoilliselle kalorinatsille?

Toivoa hyvästä kohtelusta on, kunhan jaksaa riittävän pitkään seilata palvelutarjoajien viidakossa. Otan osaa jokaisen puolesta, joka joutuu kokemaan huonoa kohtelua ravintoterapeutin puolelta. Ole sitkeä, vaadi parempaa - paras neuvo jonka voin antaa. Helposti sanottu, hankala toteuttaa. Vaaditaan paljon jaksamista, joka oman huonon olotilan vuoksi voi olla muutenkin kortilla.

Minä tsemppaan täällä. Positiivisen kokemuksen viimein itse eläneenä halua omalla tarinalla nostattaa sisua ja toiveita sinussa lukijani. Juuri sinussa, joka tällaisien asioiden ja ajatusten parissa omasssa elämässäsi painiskelet ehkä juuri tässä hetkessä.

Täällä ollaan, vertaistukea tarjolla.

Palaa lihavuusleikkausmieyteisiin ja painoon liittyviin ajatuksiin toisella kertaa. Tiedän, että nuo ajatukset minun pohdintoina kiinnostavat useampaa ihmistä, sillä olenhan äänekäs tässä hetkessä omana itsenään elämisen ja monimuotoisen BodyLove asenteen puolestapuhuja.

Stay tuned, lisätietoja luvassa.
Kysy myös rohkeasti, yrityisedti jos haluat tietää ajatuksiani ja syvempiä.perusteluja jonkin tietyn jutun ympärillä.

Rakkaudella, 
Sallamari